Laatuaikaa siskon kanssa

Rakas pikkusisko tuli pitkästä aikaa vierailemaan ja "pakotin" hänet valokuvailemaan. On paljon mielekkäämpää kuvata jonkun kanssa kuin aina yksin heilua kameran kanssa. :) Onneksi ei joutunut kauheasti taivuttelemaan, molemmat kai ollaan peritty isältä valokuvausgeenit.

 Näitä rappusia ei ole todellakaan ikävä, elävästi tuli mieleen lähes joka tiistainen traditio näissä portaissa, joka on onneksi ohi. Reitti Italian tunnille on muuttunut, ei tarvitse näissä portaissa enää hikoilla! Joku hullu näissä portaissa vielä vapaaehtoisesti kuntoilee, hatun nosto heille! :)

 Ilma oli mitä mahtavin valokuvaukselle! Näitä päiviä kaihoisasti muistelee täällä vesisateen keskellä. Ensin suunnitelma oli mennä kuvaamaan Siilinkarille, mutta suunnitelmat vaihtuivat tuttuun ja turvalliseen Pyynikin näkötorniin. Sieltä saa lähes aina takuuvarmasti hyviä kuvia, jos vaan sää sallii. Siilinkari olisi muuten ollut hyvä idea, mutta näin arkena siellä ei olisi ollut majakan kahvila auki ja 20 asteen pakkasessa reilun 2 kilometrin jäällä tarpominen ei kuulostanut kivalle ilman sisäistä lämmikettä. Siispä suunnattiin lähimaastoon, jossa on tarvittaessa kahvila ja munkit lähellä. Ei pääse hiukomaan. :) Myös aika asetti pieniä rajoitteita, sillä kello oli lähes 3 iltapäivällä ja aurinko alkoi laskea uhkaavasti.

Ensin kiivettiin (hissillä) ylös torniin. Huipulta oli mahtavat maisemat! Mutta kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään, kun ilma oli ylhäällä niin hyytävää. Reunalta katselin kauhuissani, että olenko oikeasti joskus uskaltanut laskeutua tuolta tornista seinää pitkin alas! Käääk!! Nyt ajatus tuntui mahdottomalta, kun juuri ja juuri pystyi reunan viereen menemään. Kaikkea sitä kaason ominaisuudessa joutuukin tekemään. :D

Lasi- ja sormenjälkitaidetta alá Pyynikin näkötorni. :)

Ja jottei kaikki mun blogikuvat olisi maisemakuvia, niin rakas sisko joutui malliksi. :) Ja vaikka itse sanonkin niin aika hyviä kuvia tuli. Auringon lasku antoi hienosti valoa kasvoille.

Ja solidaarisuuden nimissä, yksi yhteisselfiekin.

No menköön nyt vielä hissiselfiekin. :)

Siinä on katettuna aika monta kieltä maailmassa.



Maisemakuvauksen jälkeen pääsi hetkeksi lämmittelemään sormia ja varpaita herkullisen munkin ja kaakaon kera, Nam!

Paluumatkalla piti taittua bussilla, mutta jotenkin jäätiin kuhnimaan sen verran, että bussin valot kerettiin nähdä. Tämä ei tietenkään kauheasti yllättänyt. :) Hetken arpomisen jälkeen päätettiin sulattaa munkit pienellä kävelylenkillä. Jäätä pitkin pääsi paljon nopeammin keskustaan, eikä jäätynyt bussia odotellessa. Eli päästiin siis kuitenkin sinne jäällekin, toiselle puolelle Tamperetta vaan.

Toissa vuonna uutena vuotena tuli näissä ratinan maisemissa kuvattua, mutta ilma oli pikkasen toinen. Lunta ei ollenkaan ja taisi olla plussan puolella. Tammerkoski oli hienon näköinen, kun ilma oli niin kylmää, että vesi höyrysi.





Siskolla alkoi tässä vaiheessa palaa hermo, kun matka kesti niin pitkään. Aina mä jäin johonkin kiinni kuvaamaan kameran kanssa ja edettiin etanan vauhtia. :)