keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Mahan täydeltä makiaa ja joulutunnelmaa


Viime lauantai-ilta sujui mukavissa pikkujoulumerkeissä Joulumaassa yövuorojen välissä. Retromodernin Suvi oli järjestänyt Treblogisteille huippukivan illanvieton Arto Rastaan Pop Up Jouluravintolassa. Kiitos Suville tuhannesti järjestämisestä ja itse kestitsijöille myös. En ollut aikaisemmin tutustunut muihin kuin Marenkia ja Mööpeleitä blogin Miaan, mutta se ei haitannut menoa. On aina ihana tutustua uusiin ihmisiin ja niin oli myös viime lauantaina. :)


Entisen Boxing Bingon tiloihin  (Aleksanterinkatu 26) on todellakin rakennettu tunnelmallinen joulumaa, niin kuin Arto Rastas lupaa. Jo sisään astuessa tulee lämmin tunnelma vastaan, ja taakse jäävä sateinen ilma unohtui kokonaan. Portaikossa olevat kuusen oksat tuoksuivat ihanasti joululle. 


Alkuun Arto Rastas kertoi jouluravintolan ideasta ja toteutuksesta sekä yhteistyöstä Nord Designin kanssa, joka vastaa tilan kauniista sisustuksesta. 


Kaikki esillä olevat esineet ja koristeet ovat myynnissä ja paikan päällä on mahdollista ostaa myös joitakin joulumenuun tuotteita, esim. taatelihilloa. Joka oli muuten hyvää! Sisustuksessa oli kaikkia ihania pieniä yksityiskohtia, mutta eniten ihastusta herätti ehdottomasti vanhan reki, jossa jälkiruuat olivat tarjolla.


Herkullisten alkupalojen ja kuohuviinin jälkeen päästiin nauttimaan joulumenusta, joka oli todella maittava sekä valikoimaa riitti. Siitä sai yövuoroksi todella kivan pienen ähkyn, joka kesti pitkälle yöhön asti. :)


Makupalat olivat toinen toistaan maukkaampia, mutta parhaiten mieleen jäi taivaallinen savakalamoussekakku!


Kahvin ja jälkiruokien aikaan vaihtoivat pikkupaketit omistajiaan. Mulle tonttu jakoi kauniit höyhenet vaikkapa kuusen koristeeksi, kiitos tontulle! :) 


Joulumenuun lisäksi Joulumaassa on lounasaikaan tarjolla kermaan haudutettua joulupuuroa vitosella. Se on ehdottomasti testattava joku päivä, suurena joulupuuron ystävänä! Joulumaahan voi tutustua vielä jouluaattoon asti, jolloin ravintola sulkee ovensa ja tarjoaa yhdelle sitä tarvitsevalle perheelle mahdollisuuden viettää Joulumaassa unohtumaton jouluaatto. Ravintola tarjoaa ruuat ja tilan perheen omaan käyttöön ja tarvittaessa majoituksen. Yritykset ovat lahjoittaneet paketteja perheelle. Idea kuulostaa todella hienolta eleeltä ja heti sai ajatukset oman työn pariin. Siellä olisi todella monia perheitä, jotka kaikki sen todellakin ansaitsisivat. Hakemuksia on tullut jo satoja, mutta vielä kerkiät omasta mielestäsi ansaitsevinta perhettä ehdottaa. Hakemuksia voi lähettää 17.12. asti osoitteeseen: arto@artorastas.fi. 



  Joulumaan jälkeen Aleksanteri 26:ssa ei tule herkut loppumaan, sillä Arto Rastas avaa tammikuussa samaan tilaan Dining 26 ravintolan. Joka miehen omien sanojen mukaan ei ole mitään fine diningia vaikka nimi ehkä siihen äkkiseltään viittaisikin, päinvastoin! Välimeren makuja (myös niitä ei niin tyypillisiä kuten Marokon) rennosti kulhosta tarjoiltuna. Annokset ovat Tapas-tyyppisiä, mutta kaukana Parman kinkusta ja meloonista. Ravintolaan voi mennä nauttimaan vain yhden drinkin tai sitten istua rauhassa iltaa kaveriporukalla, maistella eri annoksia ja nauttia tunnelmasta. Kokit työskentelevät avoimessa keittössä, joten tunnelma luodan kuin olisit omassa olohuoneessa.  Hinnat mies lupaa pitää maltillisina. Mikä idea, kuulostaa todella lupaavalta ja saa tämän Välimeren matkailijan kiinnostuksen heräämään! Tällaista ravintolaa ja konseptia on jäänyt reissuiltaan aina kaipaamaan ja hienoa, että eteläeurooppalainen rento ruokakulttuuri alkaa rantautua tänne ABC:n hamppareiden luvattuun maahan. Innolla jään siis odottamaan tulevaa! :)


Joulumaassa käynti sai mielen ehdottomasti virittymään jouluun. Ja sen kruunasi yöllä satanut lumi sekä raikas pakkassää, jota sai ihastella hiipiessä aamusta kotiin nukkumaan. :)

Pop up Jouluravintola by Arto Rastas
Aleksanterinkatu 26, Tampere
Avoinna ajalla 1.-23.12.2015
TI-TO klo 11-14.30
PE 11-14.30 sekä 17.30-21
LA 15–20


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.