lauantai 19. syyskuuta 2015

I heart you

JUMPSUIT VAUVALLE <3 (68CM)
Kankaat: PaaPii Design, Herttanen luomujersey ja pupukangas ja resori Kuopuksesta jämäkangaspaloista
Ohje/kaavat: Ottobre-lehti 4/2012


Facebookin Ompeluelämää ryhmässä ja blogeissa on ajoittain vilissyt syötävän suloisia Jumpsuiteja. Niitä olen ihastellut jo pidempään ja tehnyt mieli kokeilla. Nyt tartuin tuumasta toimeen ja kaivoin sen ompelukoneen varastosta esiin. Kovasti jännitti osaako sitä edes ommella nykysin. Alun pienten kysymysmerkkien ja virheiden jälkeen kauan sitten opittu taito alkoi tulla mieleen ja sehän oli kuin pyörällä ajoa. 



Etu- ja takakappaleen saumoja ommellessa käytin 2cm saumavaraa, koska jumpsuit näytti niin leveältä. Muuten ompelin ohjeen mukaisesti 1cm:n saumavaroilla. 


Olin synttärilahjaa Kuopuksessa kummilapselle katselemassa ja törmäsin sattumalta tuohon ihanaan pupukankaaseen, joka oli tarjouksessa. Kangas on paksumpaa kuin trikoo, mutta ihana pehmeää. Kangas oli niin syötävän suloinen, että pakko se oli ottaa mukaan. Samalla oli mustaa resoria palanen tarjouksessa, josta riitti hyvin resorit tähän. Sydän kangas on PaaPiin ihanaa Herttanen kangasta ja sopi täydellisesti vuoreksi pupun kanssa. Sydän kankaan tilasin samaan aikaan, kuin Emakonkin. :)


Ohjeessa oli 37cm vetoketju, mutta eihän semmosia mistään saa ainakaan Suomessa. Eurokankaasta käin hakemassa 35 ja 40cm:set. Onneksi otin sen 40cm:nkin, koska sekin osoittautui vähän lyhyeksi. En tiedä olinko laittanut liian löysän resorin vetoketjureunaan. Mutta toisaalta se ei ainakaan näytä liian löysältä enkä olisi halunnut sellaista kupruilevaa vetoketjuakaan. 


Pieniä virheitä ja lapsuksia jumpsuit sisältää, mutta ensimmäiseksi tekeleeksi onnistui mielestäni hyvin! Ja tästäkös se innostus sitten lähtikin, voi apua!! :D

maanantai 14. syyskuuta 2015

Hirviä mä metsästän...tahdon saada suuren....

HIRVISUKAT MIEHELLE
Puikot: 3,5mm pyöröpuikot
Lankalaihis: -100g


Nyt sai (ex)appiukkokin sukkansa vihdoinkin jalkaansa. Onneksi on talvi taas tuloillaan, niin ei haittaa vaikka viime jouluna tulikin sukat jo luvattua. :)
 

Pikkasen oli ohjeessa alkuun hankaluutta, kun ihmettelin miksi hirvet pitää neuloa ketarat oikosenaan makaamaan kuolleena maahan. Kunnes hokasin, että varresta kun neuloo, niin hirvi pitää aloittaa yläpäästä jottei se makaisi kintut pystyssä. :D


Ohjeessa kärki oli tehty kavennuksien kohdalta samalla lailla, kun pohjasta. Halusin kuitenkin jatkaa kirjoneuletta loppuun asti samalla kuviolla. Hieman neitimäisemmät kärjistä ehkä tuli, mutta itse tykkään enemmän. Anoppi käyttäköön, jos ei Apella kantti kestä. :D
























Kun on tehty sukat pyöröpuikoilla, hyvin huomaa, että ei oikein meinaa reunoja saada kohdistettua kerrosten vaihdossa. Yritin Dropsin ohjeen mukaan kuroa eroa, mutta haastavaa oli. Mutta kaippa tätä kohdistamista joutuu sukkapuikoillakin tekemään. 









tiistai 1. syyskuuta 2015

Pienten puolesta

Lähde: http://animalzio.com/kangaroo-care-method.htm

Syyskuussa vietetään vastasyntyneiden tehohoidon tietoisuus kuukautta. Tämän perusti 2014 Project Sweet Peas, joka on amerikkalainen voittoa tavoittelematon yhdistys. Yhdistys pyörii vapaaehtoisten avulla, jotka oman kokemuksensa kautta ovat kiinnostuneet auttamaan perheitä joiden vauva on tehohoidossa. Yhdistys tekee paljon yhteistyötä sairaloiden kanssa ja tarjoaa perheille apua sairaala-arjesta selviytymiseen. Yhdistys tarjoaa mm. hoitopaketteja, vertaistukea, tietokirjallisuutta ja tapahtumia. Yhdistyksen nettisivut löytyy täältä

Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=wWKwHKMZXFg

Suomessa vastaavanlainen yhdistys on Kevyt, joka tarjoaa vertaistukea ja paljon muutakin vanhemmille. Nämä eivät ole maksettuja mainoksia vaan halusin tuoda ihmisten tietoisuuteen joidenkin vastasyntyneiden arkea myös täällä blogissani. Työskentelen näiden pienten ihmeiden sekä perheiden parissa ja mielestäni vertaistuki on todella tärkeää. Tässä siis pieni sneak peek mun arkeen. 

Tässä videossa on hyvin kuvattu arkea vastasyntyneiden teho-osastolla. Herkimmille saattaa tehdä huonoa, joten varoitus siitä. :)

Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=0_krGYU8UdI

Kuva ja videot ovat otettu netistä, joten eivät ole minun omia. Pyydän kuitenkin ettei niitä käytetä mihinkään epäsopivaan.