sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Intarsiaa sydämellä

Sain tehtäväksi tehdä yhdelle kummitytöistä nuken peiton isolla sydämellä. Ja kummitätihän tekee. :) Pitkään pähkäilin, sovittelin, annoin olla, neuloin ja purin. Kunnes sitten vihdoinkin tuli valmista ja tässä teille lopputulos. :)

NUKEN PEITTO
Puikot: 3mm pyöröpuikot
Ohje: Omasta päästä apuna käyttäen sydänkuviota
Lankalaihis: -70g

Tein ohjeen ajatuksissani kaksinkertaisena ja jossain vaiheessa purettuani jo kertaalleen aloin pohtia uudelleen. Jos 33 silmukkaa on kaksinkertaisena niin miten tämä työ voi olla silti näin leveä? Ja kappas, uskoisitko, että olen sairaanhoitaja ja suorittanut jopa LOVE-lääketentin? :D Olinkin laskenut silmukat kolminkertaisena enkä kaksinkertaisena ja siksi peitto oli niin leveä. en jaksanut enää purkaa vaan jatkoin soveltaen lisää. Ja tämänhän vasta huomasin, kun olin jo aloittanut toistamiseen tekemään sydäntä. :) Peitto on siis kuin tekijänsä, lyhyt mutta leveä. :D Aluksi oli tarkoitus tehdä vain iso sydän keskelle, mutta koska piti hieman laskuvirheiden takia pituutta lisätä niin nimikoin peiton. 


Sulassa sovussa. :D


Peitossa kokeilin ensimmäistä kertaa Intarsia tekniikkaa. Tämä siitä syystä, että molemmat puolet tulisivat siistiksi. Olin vasta hiljattain kuullut koko sanan ja innokkaana lähdin työstämään. Tämä oli helppo kuviointi harjoitella. Intarsia tekniikkaa voi käyttää kirjoneuleen tekemisessä. Ja se siis pelkistettynä tarkoittaa sitä, että työ jaetaan osiin niin että lankaa ei tarvitse kuljettaa kirjoneuleessa mukana. Helppoa eikö? Oikeasti se on helpompaa kuin miltä se mun selostamana kuulosti. :D Koska en osaa itse selittää hyvin latasin tähän teille linkkivideon, josta voitte asiaa tarkemmin tutkailla. :)


Suomenkielellä en ole vielä toistaiseksi törmännyt tähän termiin. Varmasti niitä on, kunhan vaan viitsisi ja jaksaisi etsiä. Mulle sopii tämä For The Dummies englanti ja ohjeet. :)


Takaa yllättävän siistiksi tuli, joten tähän tarkoitukseen oli mainio tuo Intarsia tekniikka. Vaikka hermot meinasi mennä viiden koko ajan sotkussa olevan lankakerän kanssa. Nimen tein perinteisellä kirjoneuleella, koska se olisi ollut jo liikaa vaadittu, jos jokaiselle kirjaimelle olisi ollut oma lankakeränsä. Ja nyt kun tuota kuviota katselen, niin heti bongasin virheen! T:ssä on näköjään tullut kiire ja jäänyt yksi silmukka tekemättä fuksialla. :D Osassa kuvista sydämen näyttää violetilta, mutta todellisuudessa se on enemmän fuksian punaista kuin violettia. :)



















4 kommenttia:

  1. Intarssiaa olisi mukava kokeilla joskus :) kaunis peitto tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kannattaa ihmeessä kokeilla! Saapa nähdä kokeilenko Intarsiaa johonkin vaikeampaan kuvioon. Tuo sydän oli helppo, mutta en uskaltaisi lähteä sitä kokeilemaan norjalaisneuleeseen. :)

      Poista
  2. Söpö peitto, Vastanottaja on varmaan onnesta myhkyrällä kun sen saa <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.