lauantai 28. marraskuuta 2015

Messuvilinää

No niin, nyt niihin Tampereen kädentaitomessuterveisiin sitten. :)


Tänä vuonna (viime vuodesta viisastuneena) päätin mennä messuille perjantaina ja sunnuntaina. Viime vuonna lauantaina oli niin hirveät ruuhkat ja tungokset, että päätin ne jättää suosilla väliin. Perjantaina menin paikan päälle vasta iltapäivällä, mutta silti väkeä ei ollut ihan tungokseen asti. Vaikka ruuhkia olikin, mutta ei ahdistukseen asti. Sunnuntaina olinkin sitten koko päivän ja silloinkin oli ruuhkia, mutta ei ärsytykseen asti. Molempina päivinä olin valjastanut kummitytön (ja hänen äitinsä) huolehtimaan kummitädistään. Pitäisi ostosmanian kurissa, kun pitäisi vahtia vauhtihirmua (2,5v). :) Tämä suunnitelma oli täydellinen, kunnes sunnuntai iltapäivällä pääsin yksin kiertelemään. Muutamassa tunnissa kerkesi aivan liian paljon kahmimaan syliinsä. :D

Järjestelyt olivat tänäkin vuonna huippuluokkaa. Ja parannusta oli viime vuodesta tehty bussiliikenteeseen, koska ainakin perjantaina ja sunnuntaina se toimi moitteetta.  Positiivista oli myös väljät tilat käytävillä. Pystyi liikkumaan jopa rattaiden kanssa hyvin, vaikka ajoittain oli ruuhkaista. Muutamana negatiivisena asiana nostaisin esiin ajoittaiset viemärin hajut, jotka putkahtelivat nenään silmiä kirvellen. Onneksi ne löyhähti vain ajoittain. Mutta inhottavaa nevertheless. :( Toinen miinus puoli oli kahvilatarjoilut. Samat pullat ja kakut kuin viime vuonna, vaihtelua ja vaihtoehtoja olisin kaivannut lisää. 

Messut alkoivat perjantaina heti kärkeen sokkotreffeillä, nimittäin Marenkia ja mööpeleitä - blogistin Mian kanssa. Ja todella hauskaa oli! Ihanaa on tutustua uusiin ihmisiin ja jään innolla odottamaan TRE-BLOGIT yhteisön pikkujouluja. :)

 
Ihastelin upeita himmeleitä messukeskuksen katossa ja siitä inspiroiduin ostamaan itsellekin himmelitarvikkeet, tosin pilleistä. Saa nähdä mitä niistä pilleistä kasaantuu. :)


Novitalla oli ihania huiveja tehty hyväntekeväisyyteen, varsinkin sydänhuivi oli suloinen. Novitan pisteellä kävi kova kuhina ja tiukkaa teki, että pääsi itse kurkkimaan lankoja. Tällä kertaa ei tarttunut mitään mukaan, mutta heidän talvisomistusta ihailin.




Indie Fabricsin kojusta olisi tehnyt mieli ottaa mukaan vaikka ja mitä! Värikkäitä ja suloisia kankaita metritolkulla. Matkaan tarttui kahta eri PaaPiin kuosia, jotka väreissä sointuvat täydellisesti toisiinsa. Niistä siis tunikoita pitää pistää tulemaan urakalla.


Vinkee oli tänäkin vuonna paikalla hauskalla huomionkerääjällä. Pakkohan sitä oli tehdä työtä käskettyä ja ottaa kuva. :)





Messut eivät tuottaneet pettymystä lankojen väriloisteessa. Silmiä hiveleviä värejä ja toinen toistaan kauniimpia. Olisi tenhyt mieli kerätä niistä iiiiso kasa lattialle ja mennä vaan köllimään niiden sekaan. :) Kerän pisteessä oli esillä neulottu villatakki Titus-langasta (ei kuvassa) ja se oli todella pehmeää! Miten aika voi riittää kaikkien näiden tekemiseen, mitä ideoita saa.


Weranna`silla oli aivan syötävän suloinen maskotti mukana messuilla. <3


Tukuwoolilla oli valmiiksi pakattuja paketteja nätistä Timeless-huivista. Ensin ajattelin, että ostan sen joululahjaksi jollenkin, mutta taitaa siitä tulla joululahja itselle, taas. :)


Snurre ei jäänyt kyllä ihanuudessaan ja väriloisteessaan yhtään vähemmälle muiden kanssa. Sielläkin olisi voinut viihtyä hypistelemässä vaikka kuinka ja kauan.



Eivät vain langat saaneet ihastusta aikaan vaan useammassa kojussa olleet aivan ihana karkkikorut, ne saivat vaan makean himon yltymään!


Nam! <3


Jos olisi iso kartano minne kaikki nää harrasteet voisi keräillä niin olisi ihana tehdä nukkekoti. Gepetto Oy:n pienen pienet huonekalut olivat oikea taidonnäyte ja ne pikkutarkat ykityiskohdat! Mä voisin niin kuvitella näpertäväni noita aamusta iltaan.



Söpöin pingviini. <3

Seuraavassa ostauksessa onkin sitten ne messulöydöt. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.