tiistai 27. toukokuuta 2014

Pitsisäärystintä prinsessalle

No niin, nyt se sitten kävi ekaa kertaa! Tärkeät blogiin tarkoitetut kuvat poistuivat/hävisivät koneelta. Olen vahingossa poistanut kuvat säärystimien tekovaiheesta samalla, kun muistikorttia tyhjensin. Luulin, että kuvat ovat koneella tallessa, mutte ei tietenkään. :( No ei auta! Onneksi prinsessan äiti sai vauhtimimmistä säärystinten kanssa muutaman kuvan teille näytettäväksi. :) Tarkoitus oli siis saada kummitytölle pinkkiin pipoon mätsäävät säärystimet. 

Ravelryssä törmäsin näihin ihaniin lehtisäärystimiin. Nykyisin käytän paljon tuota sivustoa uusien neuleohjeiden löytämiseen blogien lisäksi, siellä on vaikka mitä ihanaa. Englanninkielisten ohjeiden lukeminen aiheuttaa välillä harmaita hiuksia. Juuri kun luuli osaavansa suurimman osan termistöstä, putkahtaa aina uusia tilalle. Onneksi on Youtube. <3 Säärystimet on tehty KnitPron Cubics sukkapuikoilla. Olen aivan hullaantunut niihin puikkoihin! Vaikka alkuun epäilinkin kulmikkaita puikkoja, on ne vieneet totaalisesti sydämen. Cubics puikoilla on todella helppo kutoa, ei tule liian kireää neuletta eikä sormet hankaudu tai kipeydy. Muihin puikkoihin en enää millään vaihtaisi, mutta pakko on, koska kroisos en ole. Mutta pikku hiljaa täytyy kasvattaa Cubics puikkoperhettä. :) 

 PITSISÄÄRYSTIMET
Lanka: Novita, Ipana
Puikot: 2,5mm sukkapuikot
Lankalaihis: -50g



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se julkaistaan ylläpidon hyväksynnän jälkeen.